Kauneudenhoitoalalla minua inspiroi ihmisten auttaminen ja itsevarman olon tuominen osana ihmisten hyvinvointia.

Miia Niemistö

Esittely

Olen Miia Niemistö, 23-vuotias Vaasalainen! 

Vuonna 2019 kirjoitin ylioppilaaksi Vaasan lyseon lukiosta, jonka jälkeen olen tehnyt töitä ja matkustellut ympäri maailmaa! Olen viihtynyt myös vuoden verran armeijassa, josta olen saanut itselleni paljon hyviä taitoja ja elämänoppia. Armeijan jälkeen lähdin opiskelemaan kauneudenhoitoalaa, joka on kiinnostanut minua lähes koko elämän. Kosmetologiopintoja olen suorittanut koululla, sekä yrittäjän oppisopimuksella. Tulen valmistumaan kosmetologiksi todennäköisesti alkuvuodesta 2024! Lisäksi olen käynyt kosmetiikkaneuvonnan opinnot. Viihdyin myös kuukauden verran vaihdossa maltalla upeassa kylpylässä, josta olen saanut oppia erilaisiin ylellisiin hierontatekniikoihin!

Kauneudenhoitoalalla minua inspiroi ihmisten auttaminen ja itsevarman olon tuominen. Koen, että kauneudenhoito on todella tärkeä osa ihmisten hyvinvointia. Koulutan itseäni jatkuvasti, jotta pystyn antamaan asiakkaille ammattimaista ja nykyaikaista palvelua.

Olen ollut myös aina kiinnostunut ripsienpidennyksistä, sillä olen taiteellinen ja pikkutarkka! Kävin arvostetun Cristel Studion klassisten, ja volyymien ripsienpidennyskurssin 2023 syksyllä, jonka jälkeen olen kouluttautunut lisää ja tehnyt ahkerasti ripsienpidennyksiä. Teen ripsienpidennyksiä koko sydämestäni, ja haluan tehdä turvallista ja tarkkaa työtä! 

Olen käynyt myös InLei:n Lash Lift koulutuksen, jonka myötä pystyn tarjoamaan laadukkaita ripsien kestotaivutuksia!

Vapaa-ajallani tykkään käydä kuntosalilla sekä luonnossa vaeltamassa! Tämä tuo hyvää vastapainoa työlleni. 

Tervetuloa palveluihini!